Saaret ja saaristo

Majakkaretkelle ulkosaaristoon

Fyren på Lågskär i Ålands skärgård.

Aurinkoisina päivinä retki Ahvenanmaan merimajakoille on idyllistä, melkein maagista. Majakkasaari kohoaa merestä ja horisontti on muuttumaton. Syrjäiset saaret tarjoavat mahtavia luontokokemuksia ja mielenkiintoisia tarinoita. 

On kiehtovaa pohtia, miten majakkamestari ja majakanvartijat elivät näillä saarilla, erityisesti talviaikaan. Låg-
skärin majakalla majakanvartijat elivät jopa perheidensä kanssa. Parhaimmillaan saarella asui kolmisenkymmentä henkilöä. Elinympäristö oli erittäin vaativa, jossa elätyksestä piti huolen karjanhoito, metsästys ja kalastus. Talviaikaan majakanväki eli pitkiä aikoja eristyksissä muusta maailmasta.

Nykyinen graniitinpunainen majakka on Lågskärin kolmas, täällä lamppu sytytettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1920. Kun majakka automatisoitiin vuonna 1961, majakanvartijat muuttivat pois saarelta. Nykyään majakkasaari on yksi Suomen tärkeimmistä lintuasemista.

Sälskär

Viimevuotisen remontoinnin jälkeen pitkä ja kapea Sälskärin majakka on entistä valkoisempi ja mahtipontisempi. Näkymät tästä 30,8 metriä korkeasta majakasta ovat uskomattomat. Majakka oli miehitettynä vuosina 1868-1949 ennen kuin se automatisoitiin ensimmäisenä majakkana Suomessa. Täälläkin sijaitsi pieni majakkayhdyskunta, jossa majakanvartijat perheineen asuivat.

Märket

Märketin majakka ei ole korkea saati mahtipontinen, mutta sitäkin kiehtovampi tukevasti eristäytyneellä kalliosaarellaan seisten. Kovalla tuulella aallot saattavat lyödä koko saaren yli. Majakka vihittiin 1885 ja automatisoitiin 1976. Märket oli viimeisin miehitetyistä majakoista Ahvenanmaalla. Keskellä saarta kulkee valtionraja, täällä voit kirjaimellisesti seisoa toinen jalka Suomessa ja toinen Ruotsissa.

Provsmakning av vin och bubbel med smaktallrik i Vinsmedjan.
Ruokaa Ahvenanmaalta

Vinsmedjanin lumoavat makuelämykset

Vieraanvaraisuus, vankka kulinaarinen osaaminen ja viinitietous ovat Vinsmedjanin valtteja. Kvarnbon kylässä sijaitseva Vinsmedjan jakaa...

Paddling i solnedgången på Åland.
Toimintaa

Meloen joka ilmansuuntaan

Ahvenanmaa tarjoaa upeat puitteet melontaan. Eikä vain kesäisin, sillä myös kevät ja syksy ovat erinomaisia melontakausia. Saaria löytyy...

Flygvy över Baltic Arena för friidrott i Mariehamn.
Urheilullinen saari

Yleisurheilua Baltic Arenalla

Maarianhaminassa on useita tasokkaita urheilukenttiä ja -halleja, kaikkea Islandian jäähallista Idrottsgårdenin keilahalliin. Jalkapalloa...

Potatis och lök i korgar på Åland.
Ruokaa Ahvenanmaalta

Ajattele axgaanisti – osta ja syö lähiruokaa

Ahvenanmaan lähiruokatuotannolle on ominaista pienimuotoisuus ja monipuolisuus. Lähiruokatarjonta kattaa kaiken hedelmistä ja vihanneksista...

Aland.com drivs av Vibb och är ett uppslagsverk för allt som händer och sker på Åland. Här är läsarna och de åländska företagen våra viktigaste källor.

Kontakta redaktionen
+358 18 525 875
info@aland.com

Integritetspolicy