Ahvenanmaan museot

Kulttuurihistorian helmiä museossa ja ympäristössä

Kastelholms slott i Sund på Ålands landsbygd.

Tutustu vaiheisiin, jotka ovat muodostaneet Ahvenanmaan aina tuhansien vuosien takaisesta ensimmäisestä maihinnoususta lähtien. Tuolloin elämää hallitsi kalastus ja metsästys. Juuri hiljattain Ahvenanmaa puolestaan juhli itsehallinnon sataa ensimmäistä vuottaan.

Retki läpi Ahvenanmaan historian alkaa Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisesta museosta. Perusnäyttelyssään museo kertoo saariryhmän historian ensimmäisistä 7 500 vuodesta; vieraat luotsataan kronologisessa järjestyksessä ensimmäisistä ahvenanmaalaisista nykypäivän moderniin ja itsehallinnolliseen yhteiskuntaan. Ajan saatossa itsepäiset saarelaiset ovat metsästäneet hylkeitä, elättäneet itsensä maanviljelyllä ja kalastuksella, seilanneet maailman merillä ja kuuluneet niin Ruotsiin kuin Venäjäänkin, ollen nykyään itsehallinnollinen osa Suomea.

Muinaiset ajat

Vielä tänäänkin maakunnasta löytyy muistoja historiallisista tapahtumista. Mikäli haluat aloittaa aivan alusta, vieraile Långbergenillä. Täällä maa kohosi ensimmäisenä merestä jääkauden jälkeen 10 000 vuotta sitten. Ylhäältä kalliolta löytyy jälkiä vanhasta merenrannasta, joka nykyään sijaitsee noin sata metriä merenpinnan yläpuolella. Kalliolla kulkee luontopolku ja yksi Ahvenanmaan vanhimmista kivikautisista asuinpaikoista sijaitsee täällä.

Kalenin vaellusreitti Kökarissa on myös mielenkiintoinen kohde, josta löytyy röykkiöhautoja ja jäännöksiä hylkeenpynnistä varhaiselta pronssikaudelta ja myöhäisrautakaudelta. Vieraile samalla Hämnön saarella, jossa sijaitsi tärkeä keskiaikainen satama ja josta löytyy fransiskaaniluostarin rauniot.

Keskiaika

Kristinusko saapui Ahvenanmaalle aikaisin, ensimmäiset kirkot rakennettiin jo 1100-luvun lopulla. Ne olivat puukirkkoja, jotka 1200-luvulla korvattiin kivikirkoilla. Finströmin ja Jomalan kivikirkot seisovat edelleenkin jykevästi paikoillaan ja ne lukeutuvat nykyään kahdeksi parhaiten säilyneeksi keskiaikaiseksi rakennukseksi Suomessa. Ahvenanmaalla on yhteensä 16 kirkkoa ja useita kappeleita joissa voit vierailla.

Lisää keskiaikaisia muistoja löytyy Kastelholmasta. Vuonna 1400 Ahvenanmaasta tuli ruotsalainen linnalääni, jonka hallintokeskuksena toimi Kastelholma. Linna eli kulta-aikaansa Kustaa Vaasan ja hänen poikiensa aikana. Linnan tyrmässä on virunut muun muassa Eerik XIV vaimonsa Kaarina Maununtyttären kanssa.

Linnan takana sijaitsee Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo, Ahvenanmaan oma Seurasaari, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta ja kertovat monta muuta tarinaa entisaikojen elämästä.

Venäjän aika

Vuoden 1808-09 sodan seurauksena Ruotsiin kuulunut Suomi, Ahvenanmaa mukaanlukien, liitettiin Venäjään. Samalla Ahvenanmaasta tuli Venäjän keisarikunnan uloin etuvartio lännen suuntaan ja vuonna 1830 aloitettiin mahtipontisen Bomarsundin linnoituksen rakennustyöt. Krimin sodan aikana 1854
brittiläis-ranskalaiset sotajoukot tuhosivat linnoituksen, mutta rauniot ovat edelleen jäljellä. Alueeseen tutustumisen lisäksi kannattaa vierailla uudessa vierailukeskuksessa, jossa voit äänin ja kuvin kokea Bomarsundin nousun ja tuhon.

Målning av Guy Frisk: Längtan, 1973-75.
Tapahtumat

Guy Friskin värikäs maailma

Taiteilija Guy Frisk (1943-2022) on päähenkilö Ahvenanmaan taidemuseon kesänäyttelyssä. Frisk syntyi Loviisassa, mutti Ahvenanmaalle 1961 ja...

Marie Backman-Thors och tre andra kvinnor visar färgglada kläder i stora storlekar från klädmärke Dress like Marie.
Samarbete Ostoksia

Marie avasi vaatekaupan, jollaista oli itse etsinyt

Marie Backman-Thors on aina rakastanut vaatteissa värejä ja kuoseja. Sen vuoksi hän päätti luoda aivan oman vaatemerkkinsä, joka sai nimekseen Dress Like Marie.

Välfylld monter som presenterar livets festligheter i Ålands kulturhistoriska museum.
Ahvenanmaan museot

Visuaalista ja kaunista perinteisillä kansanpuvuilla

Kansallispuvut luovat juhlavan tunnelman. Näyttävissä vaatteissa kohtaa perinne ja käsityö. Uniikit kuviot, värit ja yksityiskohdat ovat...

Blöt deltagare i Swim Run på Åland springer upp för klippa.
Urheilullinen saari

Luonnon oma kuntosali - haasta itsesi luonnon esteradalla

Valitse Ahvenanmaa harjoittelu- tai kilpailukohteeksi, täällä vesi ja tuuli tuovat lisähaastetta treeneihin. On hauskaa ja koukuttavaa...

Aland.com drivs av Vibb och är ett uppslagsverk för allt som händer och sker på Åland. Här är läsarna och de åländska företagen våra viktigaste källor.

Kontakta redaktionen
+358 18 525 875
info@aland.com

Integritetspolicy