Aurinkoisina päivinä retki Ahvenanmaan merimajakoille on idyllinen, melkein maaginen elämys. Toista on myrskyssä ja tuulessa, jolloin on myös helppo ymmärtää, miksi Ahvenanmaan vesiltä löytyy niin paljon laivahylkyjä.
On kiehtovaa pohtia, miten majakkamestari ja majakanvartijat elivät näillä saarilla, erityisesti talviaikaan. Lågskärin majakalla majakanvartijat elivät perheidensä kanssa. Parhaimmillaan saarella asui kolmisenkymmentä henkilöä.
Sälskärin valkoiseen, hoikkalinjaiseen majakkaan mannersaaren pohjoispuolella tehdään opastettuja veneretkiä Hammarlandin Skarpnåtöstä ja Getan Snäcköstä. Majakka oli miehitettynä vuosina 1868-1949 ennen kuin se automatisoitiin ensimmäisenä majakkana Suomessa.
Märketin majakka ei ole korkea saati mahtipontinen, mutta sitäkin kiehtovampi tukevasti eristäytyneellä kalliosaarellaan seisten. Kovalla tuulella aallot saattavat lyödä koko saaren yli. Majakka vihittiin 1885 ja automatisoitiin 1976.
Hylkysukellus
Ahvenanmeri on aarreaitta myös hylkysukeltajille. Monista säilyneistä ja koskemattomista laivahylyistä on kiittäminen maakunnan ainutlaatuista sukelluslainsäädäntöä. Merenpohjassa lepäävissä laivahylyssä aika tuntuu pysähtyneen – aivan kuin ne kaikkine osineen olisivat vajonneet syvyyksiin vain hetki sitten.
Kuunari Balder, höyryalus Belliver ja rautaparkki Plus ovat vain muutamia esimerkkejä lukuisista sukelluskohteista. Plus muistuttaa rakenteeltaan purjealus Pommernia, joten jos tutustut ensin Pommerniin, saat sukelluskokemuksellesi lisäulottuvuutta pinnan alla.
Sukellusretki kannattaa varata paikalliselta sukellusoppaalta, joka tuntee sukelluskohteet, hylkyjen historian ja auttaa lupien hankkimisessa.