Ulkoilu- ja retkeilyohjelmia järjestävän S.G.U Friluftsentreprenörernan opas Leif Höglund kertoo, miksi juuri Ahvenanmaa kannattaa valita retkiluistelukohteeksi.
- Ahvenanmaalla on hyvät ja monipuoliset luistelumahdollisuudet, koska järvet, merenlahdet ja avomeren reunat saavat jääpeitteen eri aikoihin, hän kertoo. Meillä on siis toisin sanoen useimmiten mahdollisuus päästä luistelemaan neitseellisille, sileille jäille. Monilla muilla alueilla retkiluistelijoiden on luisteltava valmiiksi auratuilla reiteillä, kun taas Ahvenanmaan vesialuilla jäänpinta on usein lumeton tai vähäluminen, minkä ansioista luistella voi melkein minne tahansa.
Mikä Ahvenanmaan luisteluolosuhteissa on erikoista?
- Ahvenanmaa on tullut tunnetuksi eri puolilla Pohjolaa siitä, että ympäröivät merialueet jäätyvät myöhemmin kuin muualla, mutta kestävät sen sijaan pidempään keväällä, koska merivesi on niin hyytävää. Ahvenanmaan merialueet ovat kuin ”termos” ja täällä voi luistella myöhään kevättalvella, kun jää on sulanut jo muualta. Erityisesti Kökarin ja Vårdön seuduilla on keväisin usein hyvät luistelujäät.
Mistä Ahvenanmaalta löytää parhaimmat jäät?
- Jää on elävää materiaalia, joten siellä missä jää on tänään hyvä, saattaa olla kelvoton huomenna, ja päinvastoin. Luistelukauden alussa Markusbölefjärden Finströmissä ja Kyrksundet Sundissa ovat hyviä. Myöhemmin jääpeitteen saavat Bambölevik, Ivarsfjärden, Slottsundet, sisäsaaristo ja toisinaan myös ulkosaaristo.
- Voit soittaa Islureniin (Jääluuri), puhelinnumero +358 (0)18 17666 tai ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: info@sgu.nu tai soittaa +358 (0)18 14757, kun haluat luistelujäille kokeneen oppaan seurassa.