Luotsi- ja kalastajatorppa 1800-luvulta.

Dånön kotiseutumuseo sijaitsee Getan kauniissa Dånössä vuonomaisen lahden rannalla. Museo kertoo entisajan luotsi- ja kalastajatorpan elämästä.

Dånö toimi luotsiasemana jo 1800-luvulla. Museorakennuksissa on asunut aikoinaan kaksi sukupolvea luotseja. Tuvan viimeinen asukas oli Amanda Nordblom (1854-1927), jonka kuoleman jälkeen torppa huutokaupattiin.

 

Torpan ostivat yhteistuumin kaksi sukujuuriltaan dånöläistä henkilöä, jotka päättivät perustaa siihen kotiseutumuseon. Lydia Holmberg, joka toimi Ahvenanmaan naisten kotiteollisuuskoulun johtajana Sundissa, ja kapellimestari, musiikinopettaja Emil Johnsson ylläpitivät museota 40 vuotta, aina vuoteen 1968, jolloin perustettiin Dånön museoyhdistys.

 

Museoesineet ovat osittain luotsituvan alkuperäistä irtaimistoa ja osittain kokoelmaa on täydennetty taloustarvikkeilla ja työkaluilla, jotka on saatu lahjoituksina tai talletuksina, tai ostettu huutokaupoista. Arvokkaimpiin esineisiin kuuluvat laivan keulakuva ja 1700-luvun kaappi sekä suuri kokoelma kalastajatalonpoikien työkaluja.

 

Museo sijaitsee Getassa, noin 40 km Maarianhaminasta pohjoiseen.

 

Avoinna 2017
Avoinna: 17.6 - 20.8. Muulloin sopimuksen mukaan.

Puh. 040 768 5782, 0457 342 5466, 040 501 9727.

 

Pääsymaksu:
Aikuiset 3 Euro, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

 

Ryhmät: Vähimmäismaksu 20 Euro/ryhmä.

 

Tervetuloa!

1800-luvulta peräisin oleva luotsi- ja kalastustorppa...